torstai 16. marraskuuta 2017

kyllä minua nauratti!

Vaikka tulipalo tietysti on aina kamala asia, vaikkei henkiä menetettäisikään, niin kyllä se tämän päiväinen uutinen kokemäkeläisen ulkorakennuksen palosta minua niin nauratti. Nimittäin kun palopäällikkö oli kysynyt 5-vuotiaalta Seppo-pojalta tulen syttymisestä, niin poika-parka oli ollut ääneti ja taistellut itkua vastaan, kunnes lopulta oli hiljaa ääni väristen sanonut: "En, en minä sitä polttanut". Pikkuinen poika parka. Varmaan oli kaikenlaista tuon ikäiselle sattunut ja kun sitten kysytään tulen syttymisestäkin, niin tottakai poika luuli, että häntä siitäkin syytetään! 



(Satakunnan Kansa 16.11.1951)

tiistai 7. marraskuuta 2017

Jouluriisiä

Kyllä tosiaan ovat paremmat ajat koittamassa. Juuri eilen oli lehdessä juttua siitä, kuinka paljon enemmän hyviä ruoka-aineita on saatavilla. Voitakin syötiin vielä pari vuotta sitten vain 23 kg vuodessa, nyt meistä jokainen syö jo yli 30 kg. Sianlihan syönti on lisääntynyt vuoden 1934 14 miljoonasta kilosta vuoden 1934 kiloon.Montaa muutakin ruoka-ainetta alkaa olla hyvin saatavilla, mutta eihän siitä parantuneesta ruuan saannista saa iloita, kun sitten ovat heti terveysasiantuntijat varoittamassa lihomisen vaaroista ja sen aiheuttamista taudeista. Minusta nyt on ihan ymmärrettävää, että otetaan takaisin niitä sota-ajan ja pulan pudottamia kiloja. Ovathan työt toki keventyneet, kun koneet ovat tulleet niitä helpottamaan ja paljon enemmän istutaan kuin ennen, joten ruuassa ei tarvitsisi olla niin paljon kalorioita kuin ennen. Mutta kun niin monta vuotta elettiin perunalla ja silakalla ja ruisleivällä, puolukoilla ja korvikkeella, ei millään malttaisi alkaa pantata.

Niin että saako siitäkään iloita, että joulupöytään on luvassa riisipuuroa. Riisiä kun on saatu ostettua Italiasta niin paljon, että jokainen saa puoli kiloa. 

(Satakunnan Kansa 6.10. ja 7.10.1951)


keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kuiva ja lämmin lokakuu

Huh huh, lopultakin alkaa syyslenssu helpottaa. Ensin alkoi nenä vuotaa Tuulalla ja pian oli Penttikin nokka tukossa. Pari viikkoa siinä melkein meni, onneksi en itse sairastunut, mitä nyt nenä vähän vuosi. Viime yönä taisimme jo kaikki nukkua koko yön ja nyt jaksaa taas ajatella muutakin kuin nenän pyyhkimistä, höyryttämistä ja Vicks Vaborubia! 

Oikeastaan aika ihme, että lapset sairastuivat, yleensähän tuollaiset taudit tulevat syysateiden ja kastumisen myötä. Tänä vuonna ei ole koko lokakuussa satanut juuri mitään, maa on kuulemma paikoin ollut niin kuivaa, ettei hevosilla ole saatu kuivia savimaita edes kynnettyä. Tammiston sademittausasemalla on koko kuukauden sademäärä ollut vain 3 mm, kun normaalisti se olisi ollut 66 mm. Kuivaa, ja mukavan lämmintä, on ollut täälläkin. 

(mm. Satakunnan Kansa 2.11.1951)

tiistai 17. lokakuuta 2017

Ja taas kamala onnettomuus


                                                                                                                                
Kylläpä noita kamalia uutisia nyt osuu jatkuvasti silmiin. Toissapäivänä hukkui lapsi, eilen sytyttivät tilitikuilla leikkineet lapset vajan tuleen Karviassa. Onneksi kukaan ei kuollut, vaikka vaja paloi. Mikähän niissä tulitikuissa ja tulessa oikein on, kun lapset aina niin innokkaasti haluavat tikuilla leikkiä. Uutiset lasten aiheuttamista tulipaloista ovat aivan liian tavallisia. No, kyllä mekin saamme olla Tuulan kanssa tarkkana, ettei tikkuaski vaan jää minnekään hänen ulottuvilleen. 

Niin se tulipalo. Se oli siis sattunut Karviassa Karvian kylässä erään vanginvartijan heinävajassa. Sitä ei ehditty rajoittaa paikallisen sammutusväen voimin, joten vaja ehti palaa kokonaan ennenkuin Karvian VPK pääsi paikalle noin 10 km matkan takaa. Rakennuksen mukana paloi pieni määrä heinää ja pahnoja, mutta perunakellari säilyi vahingoittumattomana.


(Satakunnan Kansa 17.10.1951)

maanantai 16. lokakuuta 2017

Pikkupoika hukkunut Niinisalossa



Voi kuinka kamala tapaus Niinisalossa! Kolmevuotias Erkki-niminen pikkupoika, erään sotilasmestarin nuorin lapsi, oli eilen hukkunut Niinisalon varuskunnan alueella. Poika oli ollut leikkimässä toisten ikäistensä lasten kanssa  Valkeajärven rannalla laiturilla, mutta pudonnut laiturilta veteen. Kun äiti oli hetken päästä mennyt hakemaan poikaansa, olivat pojan toverit sanoneet, että Erkki on vedessä.  Äiti oli saanut nostettua pojan matalasta vedestä  nopeasti ja vienyt hänet läheiseen varuskunnan sairaalaan. Mutta vaikka poikaa oli yritetty elvyttää neljä tuntia, niin turhaan…


Kyllähän sen ymmärtää, ettei äiti aina pysty jokaista pienokaisensa askelta seuraamaan, mutta että noin pieniä lapsia keskenään laiturilla! Useimmitenhan pienet lapset eivät pääse rantaan ilman isompien lasten valvontaa, mutta ei lehdessä ainakaan kerrottu, että paikalla olisi ollut isompia lapsia, ja kaiketi jos olisi ollut, olisivat he jo pudonneen ylös nostaneet. Mitä lienee tapahtunut, että tällainen valitettavan tavallinen onnettomuus taas sattui. Aivan sitä äidin sydämeen sattuu. 
(Satakunnan Kansa 16.10.1951)