sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Poliisityön vaarat


Lopultakin saatiin liikennöitsijä Löflund tuomituksi niiden kahden riihimäkeläispoliisin ampumisesta. Sai elinkautisen kuristuhuonerangaistuksen ja ihan oikein. Aina minä pelkään Olavin puolesta, poliisin ammatti on niin vaarallinen.  Vaikka Löflund tuomittiinkin maksamaan molempien leskille korvausta, ei se paljon auta, jos leskeksi jää. Riihimäelläkin molemmat miehet olivat vielä perheellisiä, toiselle kaksi ja toisella kuusi lasta, kaikki alaikäisiä.

Viinan kanssa pelaamisesta tämäkin surma johtui.  Ja vielä jouluaattona. Ja aseista, niitä on ihan liikaa. Löflundin pistooli oli kyllä oma, mutta luvaton.