torstai 23. lokakuuta 2014

Suomalaisista jo yli miljoona kaupunkilaisia

Jo neljännes suomalaisista on nyt kaupunkilaisia, ja se on kuulemma maaltapaon syytä. Kuulostaa kummalliselta tuo maalta pako, sillä vaikka me olemmekin Olavin kanssa Merikarvialta, niin en minä ole tullut ajatelleeksi, että me olisimme maalta paenneet. Poriin tultiin, kun Olavi valmistui ja pääsi tänne poliisiksi. No ensin käytiin tietysti papin puheilla, eihän sitä nyt vihkimättä voi saman katon alle muuttaa. Silloin se oma katto oli kyllä alivuokralaishuone, jonne Tuulakin vielä syntyi. Ahdastahan se oli, mutta onneksi sitten, kun Pentti ilmoitti tulostaan, saimme vuokrattua tämän nykyisen asuntomme. Kyllä se tuntuikin suurelta ja tilavalta, kaksi kamaria ja kööki.




(Satakunnan Kansa 23.10.1951; Satakunnan Museon kuvakokoelmat)