keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Onpa hyvä, että Olavi on poliisina täällä kaupungissa eikä Mäntyluodossa saati Räpsöössä

Ei Olavi ihan turhaan ole puhunut, että Porissa on kaupunkialueella parempi olla poliisina kuin Mäntyluodossa tai Reposaarella. Nimittäin täällä kaupungissa ei ollut  tapahtunut yhtään rikosta, jossa olisi tehty väkivaltaa tai muuta haitantekoa virkamiehelle, kun Räpsöössä ja Mäntyluodossa niitä oli kuusi. Kaikki 6  lievää pahoinpitelyä ovat myös Reposaaren ja Mäntyluodon kontolla

Mutta oli viime vuonna vaan melkoinen määrä järjestyspoliisin puuttumista tarvinneita rikkomuksia, kaikkiaan 4274. Ja kuinkas muuten, suurin osa juopuneiden aiheuttamia.  Itse kaupungissa juopuneita otettiin kiinni 2482 henkilöä, joista syytteeseen joutui 966. Koko kaupungin alue kun otetaan huomioon, oli juopumusrikkomuksia 3347. Että kyllä on Olavi saanut tarpeekseen olla juoppojen kanssa tekemisissä!

(Satakunnan Kansa 20.1.1951)