torstai 11. helmikuuta 2016

Miehiä takaisin metsätöistä Ruotsista

Jaahas, pianpa ensimmäiset Ruotsiin metsätöihin lähteneistä 29 porilaismiehestä palasivat takaisin, vaikka vasta tämän kuun alussa sinne lähtivät. Parempien tienestien perään ja työttömyyskortistosta sinne lähdettiin, mutta melkein heti jo lähes puolet palasi. Miehet väittivät, että heille oli jätetty vain puhdistushakkuita, joista ei tienestiä jäänyt jäljelle sen vertaa, että tupakkaa olisi saanut ostettua. Ehkä heillä oli huonoa tuuria hakkuupalstojen suhteen ja parempaahan heille kuulemma oli luvattu, mutta miehet eivät jääneet sitä odottelemaan. Tiedä sitten, mikä on tosi, kun suurin osa muista 600 sinne lähteneestä miehestä on ollut työhönsä, palkkaansa ja olosuhteisiinsa tyytyväisiä. 

(Satakunnan Kansa 11.2.1951)